LET’S TALK AUDIO

Denon 110-vuotisjuhla – INNOVAATION HENGESSÄ

How to find the perfect headphones for your holidays

110 vuotta – se on pitkä aika kotiäänentoistossa, se kuljettaa meidät takaisin musiikintoistolaitteiden ensipäiviin, sekä ensimmäisiin modernia LP-levyä muistuttaviin tallenteisiin. Tuona aikana Denonin pyrkimykset eivät kuitenkaan ole muuttuneet – tuoda asiakkailleen uusia ja jännittäviä tapoja päästä lähemmäs suosikkiartistejaan, niin musiikin kuin elokuvienkin parissa.

 

 

 

 Nippon Chikuonki Shokai Factory around 1910
Nippon Chikuonki Shokai tehdas 1910
 
Frederick Whitney Horn
Frederick Whitney Horn
 

Amerikkalaisen liikemiehen Frederick Whitney Hornin yhdessä japanilaisten yhteistyökumppanien kanssa perustama, Nippon Denki Onkyō Kabushikigaisha (joka sananmukaisesti käännettynä tarkoittaa “Japanin Sähköinen Ääni Yhtiö”) näki päivänvalon 1910 osana Nippon Chikuonki Shokaita. (Japanin Äänittäjien Yhtiö). Kaksi sanaa – ‘denki’, ‘sähköinen’ japaniksi, sekä ‘onkyo’, ‘ääni’ japaniksi – tulisivat olemaan olennaisia yrityksen tulevaisuuden kannalta.

 

Producing disc recorders
Levytallentimien valmistusta

 

Tuolloin emoyhtiö valmisti yksipuolisia äänilevyjä sekä gramofoneja, joita käytettiin lähinnä puheen tallentamiseen. Oli kuitenkin kulunut vain muutama vuosikymmen siitä, kun Edison oli keksinyt fonografinsa, joka talletti ääntä vahasylinterille, ja Emile Berliner oli vasta äskettäin alkanut siirtymään vahasylintereistä äänilevyihin, lanseeraten samalla termin ‘gramofoni ‘. Amerikassa ostajat olivat edelleen Edisonin fonografin lumoissa.!

Uudesta yhtiöstä ei ainoastaan tullut ensimmäinen gramofoneja valmistava ja myyvä yritys, vaan myös Japanin ensimmäinen levy-yhtiö. Siksi Denon – jona yhtiö 1930 luvulla tuli tunnetuksi otettuaan alkukirjaimet sanoista Denki ja Onkyo – on aina ollut ‘Sähköisen Äänen’ eturintamassa, ei vain musiikin ja elokuvaäänen toistossa tarvittavien laitteiden valmistajana vaan myös olennaisena osana ääniteteollisuutta.

Nipponophone
Nipponophone

 

 Disc Recording Machine DP-17K

Ensimmäinen Denon logo 1930

 

VALLANKUMOUSTEN KÄRJESSÄ

 

Denon on ollut mukana mullistamassa kotiäänentoistoa monilla tavoin, lanseeraamalla tallentimia lähetystekniikkaa varten (joilla on ikuistettu monia historiallisia tapahtumia) sekä levyleikkurin masterlevyjen valmistamista varten joiden avulla levyjen massavalmistus tuli mahdolliseksi, Japanin ensimmäisten LP-levyjen myynti 1950-luvun alussa sekä ammattinauhureiden valmistaminen pian tämän jälkeen.

Denon johti tietä LP-levyn aikakaudelle, oli digitaalisen äänentoiston pioneeri CD-levyn alkuaikoina 1970-luvulla ja esitteli ensimmäisen AV-viritinvahvistinmallistonsa yli 30 vuotta sitten. Esitellessään 110-vuotisjuhlamallistonsa, Denon ei ainoastaan juhlista tätä virstanpylvästä vaan myös osaamistaan digitaalisen ja analogisen äänentoiston parissa, niin stereo- kuin monikanavaäänen. Mallistossa on uusinta uutta edustava AVC-A110,13.2-kanavainen AV-viritinvahvistin ja toisaalta DL-A110, erikoisversio Denonin perinteisestä äänirasiasta.

 

ÄÄNITTEIDEN HISTORIAA

 

Alusta alkaen Denon on kehittänyt ei vain äänentoistolaitteita vaan myös äänitystekniikkaa. Vain kahden vuoden jälkeen se yhdisti voimansa Japan-US Recorders Manufacturing yhtiön kanssa, ensimmäinen monista yhteistyöhankkeista joiden tarkoituksena oli pysyä alan terävimmässä kärjessä, yhteistyö muun muassa American Columbia yhtiön kanssa sekä tiivis yhteistyö Japanin kansallisen yleisradioyhtiön NHK:n kanssa.

 

 Disc Recording Machine DP-17K
DP-17K Levytallennin

 

Denon kehitti ensimmäisen ammattikäyttöön tarkoitetun tallentimensa lähetysyhtiöille. Siirrettävä DR-148 käytti asetaattilevyjä ja mahdollisti tallenteen välittömän toiston. Se toimitettiin NHK:lle 1939, valmiina vuoden 1940 Tokion olympialaisia varten. Tuolloin yhtiöllä oli tuotantotilat tallentimien valmistukseen, ja kehitystyön tuloksena voi mainita äänirasian P-16-A, joka soveltui asetaattilevyjen toistoon, sekä pienivärinäisen levysoittimen synkronimoottorin joka myöhemmin otettaisiin käyttöön yhtiön hifilaitteissa.

1944 yhtiön viralliseksi nimeksi tuli Japan Denki Onkyo Co., Ltd., ja sen äänityslaitteisto tallensi palan historiaa, kun Denon DP-17K tallensi Keisari Hirohiton, puheen joka päätti toisen maailmansodan.Japanin kansa kuuli tuolloin keisarin äänen ensimmäistä kertaa, tarvittiin tosin kaksi yritystä ennen kuin oltiin valmiita lähetykseen.

 

NAUHUREIDEN JA LP-LEVYJEN AIKAKAUTEEN

 

Vuonna 1946 Denonista tuli Nippon Columbia levy-yhtiön tytäryhtiö, ja vuoteen 1948 mennessä sen R-23-A levysoitin/tallentimesta tuli NHK:n vakiokalustoa ja asennettiin sen studioihin ympäri Japania.

Tekniikka oli kuitenkin muuttumassa nauhureiden ja LP-levyjen tullessa markkinoille, myös Denon kehitti ja lanseerasi ensimmäisen kannettavan nauhurinsa – paljon sopivampi uutisreporttereille sekä haastatteluihin kuin levysoitintallentimet, jotka parhaimmillaankin olivat enemmän siirrettäviä kuin kannettavia. R-28-F, jonka NHK valitsi omakseen, oli tämän tekniikan joutsenlaulu – 1950-luvun lopulla Mitakan tehdas, alunperin levysoitin/tallentimien valmistukseen perustettu, muutettiin lähes kokonaan nauhureiden valmistukseen. Muutosta siivitti stereolevyjen sekä levysoittimien esiinmarssi 1958. Levytallentimien valmistus loppui kokonaan 1963.

 

 
DL-103
SH-31 
SH-31
DN-302F 
DN-302F
DP-5000 
DP-5000

 

Denon ei kuitenkaan jäänyt lepäämään laakereillaan, seuraavana vuonna esiteltiin DL-103 äänirasia. Alun perin ammattilaiskäyttöön uusien stereolevyjen toistoon tarkoitetusta rasiasta tuli yksi kaikkien aikojen ikonisimmista hifituotteista niin ammattilaisten kuin kuluttajienkin parissa. Sitä valmistetaan edelleen Denonin Shirakawan tehtaalla Japanissa yli 55 vuotta ensiesittelynsä jälkeen, ja sen teknistä edistystä juhlistetaan 110-vuotisjuhlamallistossa DL-A110 äänirasialla. Edelleen ammattilaisasiakkaitaan ajatellen Denon esitteli ensimmäiset kuulokkeensa SH-31 vuonna 1966, ja vuonna 1970 lähetysstudioille tarkoitetun suoravetolevysoittimen DN-302F. 1970 oli muutenkin virstanpylväs yhtiön historiassa, silloin nimi Denon ensimmäistä kertaa nähtiin kuluttajille suunnatuissa tuotteissa, ja yksi ensimmäisistä tuotteista vaikuttaa mallistoon vielä tänäkin päivänä: DP-5000 suoravetomoottoriyksikkö levysoittimille, jonka ostaja saattoi liittää haluamaansa runkoon, äänivarteen ja rasiaan. Kaksi vuotta myöhemmin esiteltiin huippusuosittu DP-3000 ja 1976 kvartsilukittu suoravetosoitin DP-7000, nämä Denon levysoittimet ovat erittäin haluttuja tänäkin päivänä – jos vain onnistut löytämään sellaisen jostakin!

 

DIGITAALIAJAN LÄHTÖLAUKAUS

 

DN-023R
DN-023R
DN-3000F
DN-3000F
DCD-2000
DCD-2000

 

1972 esiteltiin Denonin ensimmäinen integroitu vahvistin PMA-500 mutta samaan aikaan ammattilaisäänentoiston kulisseissa oli tapahtumassa jotakin mullistavaa, nimittäin ensimmäisen käyttökelpoisen PCM nauhurin julkistaminen. Se veisi alan digitaalisen äänen aikakauteen Denonin johdolla. Usean arkistokaapin kokoisen kahdeksanraitanauhurin otti käyttöönsä NHK. Denon kehitti myös maailman ensimmäisen ammattilaiskäyttöön tarkoitetun CD-soittimen DN3000F, joka esiteltiin vuonna 1981, ennen CD-soittimien kuluttajatuotteiden esittelyä seuraavana vuonna. Denonin soitin oli suunniteltu studiokäyttöön hakutoimintoineen sekä viiveettömällä käynnistyksellä, pakollisia ominaisuuksia lähetysstudioissa. Ensimmäistä kuluttajille suunnattua Denon CD-soitinta DCD-2000 seurasi vuotta myöhemmin DCD-1800, jossa käytetiin Super Linear Converter muunninta jonka kehitti Shirakawa Audio Works Tokion pohjoispuolella – missä monet Denon tuotteet mukaan lukien 110- vuotisjuhlamallit edelleen valmistetaan.

 

Shirakawa Audio Works, Shirakawa, Japan. 2020.

Shirakawa Audio Works, Shirakawa, Japan. 2020

 

KOTITEATTERIN KEKSIMINEN

 

AVC-500 
AVC-500
AVC-2000
AVC-2000

 

Vuoteen 1985 saakka Denon keskittyi pelkästään stereomusiikin äänittämiseen ja toistamiseen, mutta ensimmäinen AV-vahvistin AVC-500 muutti kaiken. Oltiin vielä VHS-nauhureiden aikakaudella, vahvistimeen saattoi kytkeä jopa kolme videonauhuria. Lisäksi vahvistimessa oli “surround”-toiminto, jolla saattoi lisätä tilantuntua stereoäänitteeseen. Sisäänrakennettulla tehovahvistimella – 2x25W! saattoi ajaa joko normaalia stereokaiutinparia tai “surround”-takakaiuttimia.

Kuulostaa eittämättä alkeelliselta verrattuna nykyaikaisiin AV-viritinvahvistimiin, joissa on useita tehokkaita vahvistinkanavia, useita dekoodereita eri surround-äänille, 8K-videopiirit ja lähiverkkoliitännät. Kuitenkin AVC-500, joka tuolloin maksoi ¥59,800 ($375/£200), oli jonkin merkittävän alku – ei enempää eikä vähempää kuin vallankumous kodin viihdejärjestelmissä. Vain kolme vuotta myöhemmin AVC-2000 esiteltiin, Dolby Pro-Logic surround äänellä, ja siitä kolme kolme vuotta myöhemmin ensimmäiset high-end surround-mallit – VP-5000 prosessori ja POA-5000 monikanavainen tehovahvistin.

Samaan aikaan kiinnitettiin edelleen huomiota ammattilaislaitteisiin, 1990 esiteltiin ensimmäinen Digital Audio Tape (DAT) nauhuri ammattilaiskäyttöön. 1990-luvulla nähtiin useita tuotteita jotka tulisivat vaikuttamaan Denon tuotteisiin tulevina vuosikymmeninä, esimerkkinä vuoden 1991 Presta minikomponenttisarja.

 

SIJOITUS TULEVAISUUTEEN

 

DP-S1 & DA-S1
DP-S1 & DA-S1
POA-S1
POA-S1

 

Aivan kuten varhaiset kotiteatteri- ja minisarjat viitoittivat Denonin tietä tulevaisuuteen, myös vuoden 1993 S1 lippulaivamallistossa käytetyt ratkaisut ja teknologia näkyy monissa nykymalliston laitteissa. S1 mallisto käsitti massiivisen CD-pyörittimen ja erillisen D/A muuntimen, DP-S1 ja DA-S1, tuolloin otettiin käyttöön Denon Alpha prosessointi, tarkoituksena tuottaa luonnollisempi, “analogisempi” ääni digitaalilähteestä. Vahvistimina käytettiin kahteen erilliseen koteloon rakennettua PRA-S1 esivahvistinta ja kahta POA-S1 ”monoblock” tehovahvistinta.

“Ultra-High Current-MOS Circuit” vahvistinpiiri suunniteltiin toistamaan musiikin koko dynamiikka ja sisältö sekä parantamaan kaiuttimien kontrollia, “Direct Mechanical Ground Construction” rakenteen tarkoitus oli poistaa värinöitä ja niistä johtuvaa äänenvärittymistä. S1 sarjan täydensi DL-S1 äänirasia ja AU-S1 levysoitinesivahvistin parasta mahdollista LP-levytoistoa silmällä pitäen.

 

KOKONAISVALTAISIA ELÄMYKSIÄ

 

Noihin referenssimalleihin nojaten, Denon on parantanut ja hionut kodin kuva- ja musiikkielämyksiä: Vuonna 1997 Denon esitteli maailman ensimmäisen viisikanavaisen surround-järjestelmän ja pari vuotta myöhemmin ensimmäisen THX Surround EX vahvistimen, AVC-A10SE. Sitten maailman ensimmäisen DTS-ES Discrete 6.1 kuluttajalaitteen AVC-A1SE vuonna 2000.

AVC-A1SE
AVC-A1SE

 

Vuonna 2008 high-end prosessorin AVP-A1HD, ja POA-A1HD tehovahvistimen – tällä kertaa ei vähempää kuin kymmenen vahvistinkanavaa

AVP-A1HD // POA-A1HD // DVD-A1UD
AVP-A1HD // POA-A1HD // DVD-A1UD

 

Ja koska Blu-ray-levy tarjoaa enemmän resoluutiota kuvaan ja ääneen, 2009 saapui DVD-A1UD, maailman ensimmäinen moninormisoitin, joka tukee BD-, SACD-, DVD- ja CD-levyjä.

 

100 Years Anniversary Models: PMA-A100 // DCD-A100 // DP-A100 // AVR-A100 // DBP-A100
PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN: 100-vuotis juhlamallit: PMA-A100 // DCD-A100 // DP-A100 // AVR-A100 // DBP-A100

 

Denon jatkaa kodin viihdejärjestelmien kehittämistä kohti kompressoimatonta kolmiulotteista audioelämystä. Uusimmat Denon tuotteet tukevat korkearesoluutioista audiostriimausta ja 3D audioformaatteja kuten Dolby Atmos, DTS:X ja Auro 3D – kaikki suunniteltu, jotta kuulija voi uppoutua suosikkielokuviinsa ja artistien esityksiin. Nykyvahvistimissa on jopa 13.2 kanavainen äänimaailma ja 8K-videotuki.

 

TÄYTÄ KOTISI MUSIIKILLA

Denon Home 150 // Denon Home 350 // Denon Home 250
Denon Home 150 // Denon Home 350 // Denon Home 250
Denon Home HEOS Built-In

 

Vaikka Denon uskoo, että perheiden pitäisi nauttia viihde-elektroniikasta yhdessä, ei viihteen tarvitse olla rajattu yhteen huoneeseen: HEOS-järjestelmä levittää musiikin ympäri taloa haluttuihin tiloihin joissa voit kuunnella suosikkimusiikkiasi langattomista kaiuttimista ja muista HEOS-yhteensopivista laitteista suoratoistopalveluiden avulla joita hallitset HEOS-sovelluksella. HEOS-järjestelmässä yhdistyy käytön helppous erinomaiseen äänenlaatuun.

 

110 VUOTTA JA KOHTI TULEVAISUUTTA

 

Denon 110 year Anniversary

110 Years Anniversary Models: AVC-A110 // DL-A110 // PMA-A110 // DCD-A110
110-vuotis juhlamallit: AVC-A110 // DL-A110 // PMA-A110 // DCD-A110

 

Kuten on nähty vuosikymmen toisensa jälkeen, Denon haluaa luoda tuotteita, joissa yhdistyy äänenlaatu ja luotettavuus, joka välittää musiikin ja elokuvien luojien intohimon tekemiseensä.Etsimme jatkuvasti innovaatioita, joilla parantaa tuotteidemme kykyä luoda elämyksiä. Denon katsoo kohti tulevaisuutta.

Learn more at www.denon.com/fi-fi/110years